Yli 50 vuotta suomalaista it-historiaa

Vuoden 1960 loppuun mennessä koko Suomessa oli vain kahdeksan tietokonetta. Nykyään tietotekniikka on osa jokapäiväistä elämäämme. Yli viisikymmenvuotisen historiansa aikana Fujitsu on osoittanut tietä makalla reikäkorttien ja -nauhojen ajoista pilvipalveluihin. Suomen johtavan ict-palvelutarjoajan tarina alkaa vuonna 1960 Helsingin Salmisaaresta.
1960-1990 Nokia-aika
- Tuotteet, työryhmäohjelmistot: Mikko, MikroMikko, Tiimi
- Yhtiön juuret ovat 1960-luvulla Suomen Kaapelitehtaan Elektroniikka-osastossa, josta myöhemmin tuli osa Nokiaa.
- 1980-ja 90-luvuilla yhtiö valmisti edelläkävijä-pc:itä MikroMikkoja sekä ToimistoTiimiä, joka on menestynein suomalainen valmisohjelmisto.
1990-1999 ICL-aika
- Perustietotekniikan ulkoistus, Patja-toimintamalli
- 1995 Patja-toimintamallin kehitystyö alkoi. Ensimmäinen asiakas oli Helvar Merca. » Patja-historia
1997 perustettiin e-bisnes-yksikkö ja sovellusliiketoiminnassa keskityttiin maailmanluokan valmisohjelmistoihin - 1999 perustettiin mobiiliteknologian kehityskeskus Helsinkiin
- 1999 perustettiin huoltotoimintaan keskittyvä yhteisyritys Isoworks Oy Soneran kanssa. Vuoden 2006 alussa Fujitsu osti Isoworksin takaisin kokonaan itselleen.
2000- Fujitsu-aika
- Sovellusulkoistus, Sohva-toimintamalli, sähköinen asiointi
- 2000 e-bisnes-yhteisyritys Nice-business Solutions Finland Oy Nokian kanssa
- 2000 ostettiin Pohjoismaiden it-palveluliiketoiminnat ICL Plc:ltä, Suomen tuotemyyntitoiminnot myytiin ICL Plc:lle
- 1.4.2002 nimi muuttui ICL Inviasta Fujitsu Inviaksi ja 1.10.2003 Fujitsu Services Oy:ksi
- Vuonna 2004 Fujitsu julkisti Sohva-kumppanuusmallin, joka tarjoaa uuden toimintamallin liiketoiminnan operatiivisten sovellusten hankintaan ja kehittämiseen.
Patja-toimintamalli täytti 10 vuotta ja jatkoi voittokulkuaan. - Marraskuussa 2007 julkistettiin Fujitsun uusi visio "Riittäisikö puoletkin".
- 1.4.2009 Fujitsu Limited osti Siemens AG:n puolikkaan yritysten yhdessä omistamasta Fujitsu Siemens Computers -yhtiöstä.
- Lokakuussa 2011 Fujitsu Services Oy nimi vaihtui Fujitsu Finland Oy:ksi.