It-alan suunnannäyttäjät

Tutustu asiantuntijoihimme
Meillä Fujitsussa on tiimi sanavalmiita asiantuntijoita, joilla on laaja tietämys ajankohtaisista teknologiatrendeistä, tietoturvasta, työelämästä & johtamisesta tai vaikkapa kestävästä kehityksestä. Ota yhteyttä!
Hanna Kivelä
TOIMITUSJOHTAJA
Muutoksen tekijä ja tuloshakuinen ihmisjohtaja, joka tietää, miten teknologia voi vauhdittaa organisaatioiden uudistumista. Hanna on auttanut organisaatioita muutoksessa ja työskennellyt kansainvälisissä johtotehtävissä yli 15 vuoden ajan. Hän on toiminut pitkään myös hallitusammattilaisena ja sijoittajana, ja saanut sitä kautta laajaa näkemystä eri toimialoilta. Hanna puhuu rohkean ja näkemyksellisen johtajuuden puolesta, sillä ilman rohkeutta yhteiskunnat ja organisaatiot eivät voi uudistua ja pysyä kehityksen kärjessä.
Hanna on valittu useana vuonna TIVI100-vaikuttajien joukkoon ja hän on aktiivinen keskustelija LinkedInissä.
Avainsanat: kasvu, johtaminen, uudistuminen, transformaatio, muutos, strategia
Ilona Ylinampa
VARATOIMITUSJOHTAJA
Vahva it-vaikuttaja, aktiivinen hallitustoimija ja palkittu myynnin johtaja. Yli 15 vuoden kokemus teknologia-alalta on tuonut Ilonalle strategista näkemystä teknologiatrendeistä ja siitä, mistä kasvu syntyy. Menestys vaatii sekä yrityksiltä että yhteiskunnilta ketteryyttä, kasvuhakuisuutta ja panostuksia kansainväliseen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan. Ilonaa kiehtoo, miten teknologiaa voidaan hyödyntää ihmiskeskeisen ja turvallisen tietoyhteiskunnan rakentamisessa sekä kestävän taloudellisen arvon luomisessa.
Ilona on valittu useana vuonna TIVI100-vaikuttajien joukkoon ja hän on aktiivinen keskustelija LinkedInissä.
Avainsanat: teknologiatrendit, kilpailukyky, innovaatiot, myynti
Anu-Kaisa Raita
HENKILÖSTÖJOHTAJA
Kiinnostus ihmisiin sai lakiasiainjohtajana työskennelleen Anu-Kaisan hyppäämään henkilöstöjohtajan saappaisiin. Työssään Anu-Kaisaa motivoi sen tärkeä rooli työyhteisömme toimintakulttuurin kehittämisessä ketterämmäksi ja innovatiivisemmaksi. Anulle tärkeitä asioita johtamisessa ovat läpinäkyvyys, ihmisten osallistaminen ja monimuotoisuuden arvostaminen. Anu-Kaisa myös tietää, miten teknologiaa ja dataa voi hyödyntää paremman työelämän rakentamisessa.
Avainsanat: henkilöstöjohtaminen, työelämä, innovaatiokulttuuri, monimuotoisuus
Markku Mäenpää
TERVEYDENHUOLLON TOIMIALAJOHTAJA
Sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaan syvälle sukeltanut insinööri ja vakuuttava esiintyjä. IT-alan operatiivisista tehtävistä uransa aloittaneelle Markulle on kertynyt jo yli 25 vuoden kokemus kansainvälisesti toimivista alan kärkiyrityksistä, joista yli 10 vuotta sote-kysymysten parissa. Kun Suomen väestö vanhenee, hoitohenkilöstöä eläköityy ja kustannukset kasvavat, tarvitaan rutkasti visiointia ja digitalisaatiota paikkaamaan tätä yhtälöä. Markku tuo keskusteluun näkökulmia siihen, miten toimialan muutos tehdään käytännössä, mitä liiketoimintaratkaisuja sote-alalle tarvitaan ja tärkeimpänä: miten ihmiset saadaan mukaan muutokseen.
Avainsanat: sosiaali- ja terveydenhuolto, innovaatiot, terveysteknologia
Sari Sireeni-Seirala
JULKISHALLINNON TOIMIALAJOHTAJA
"Ketterästi ja digitaalisesti asiakkaitaan palveleva julkishallinto." Tämä on unelma, joka innostaa jo 25 vuotta Fujitsulla toimineen Sarin aloittamaan työpäivänsä yhä uudelleen julkishallinnon kehittämisen parissa. Sari tietää, miten suomalaiskuntien ja -kaupunkien digi-investoinnit kannattaisi käyttää, sillä onhan Fujitsun asiakkaistakin noin puolet julkishallinnon organisaatioita. Energisenä ja positiivisena turkulaisena Sari saa ympärillään olevat ihmiset innostumaan. Hän uskoo vahvasti siihen, että ihmiset yhdessä luovat menestyksen, ja teknologia toimii siinä hyvänä apurina.
Avainsanat: digitaalinen ja kestävän siirtymän transformaatio, myynti, johtaminen, yhteistyö
Jenni Porvari
AI ADVISOR
Jennillä on monipuolinen kokemus IT-alan eri kehitystehtävistä. Hän on vakuuttunut tekoälyn kyvystä mullistaa liiketoimintoja ja toimia Suomen tuottavuuden keskeisenä voimavarana. Jennin visio ulottuu tekniikan rajojen yli: hän pyrkii ihmisläheisellä otteellaan tekemään tekoälystä ymmärrettävää ja saavutettavaa kaikille, riippumatta toimialasta tai roolista. Hän on innostava ja empaattinen puhuja, joka auttaa yrityksiä hyödyntämään tekoälyn voimaa kestävällä ja vastuullisella tavalla.
Avainsanat: Tekoäly, muutosjohtaminen, liiketoiminnan kehittäminen, kulttuuri
Topi Caselius
JOHTAJA, TURVALLISUUS JA PUOLUSTUS
Tietoturvan tärkeyden väsymätön puolestapuhuja ja suomalaisyrityksien bisneskriittisen tiedon suojelija. Topi vastaa Fujitsun tietoturvapalveluiden tuotannosta Suomessa sekä liiketoiminnan kehittämisestä puolustussektorin asiakkaille. Hänet tunnetaan alalla innovatiivisesta, pitkäjänteisestä ja tulevaisuuteen suuntautuneesta otteesta ympäristössä, jossa huolehdittavana on tärkeä osa Suomen huoltovarmuutta. Johtajana Topi on kannustava tiimien kehittäjä ja haluaa aina varmistaa, että tietoturva tulee huomioiduksi kaikissa ratkaisuissa tehokkaalla tavalla.
Avainsanat: tietoturva, defence, johtaminen, yhteistyö, kehittäminen, transformaatio
Mika Kytövaara
MYYNTIJOHTAJA
Tietoverkot ja tietoturva herättivät Mika Kytövaaran uteliaisuuden jo nuorena poikana. Sittemmin hän on tehnyt lähes 30 vuoden uran näiden teknologioiden parissa monessa alan eri lippulaivayrityksessä. Mika osaa sanoittaa tätä ”pellin alla” olevaa aihepiiriä selkeästi niin teknisestä kuin liiketoiminnankin näkökulmasta. Kun verkon ja tietoturvan bisneskriittisen roolin ymmärtää, siihen tyypillisesti haluaa myös satsata. Tämä luonnollisesti lisää suomalaisyrityksien resilienssiä yhteiskunnassa, jossa uhat ja epävarmuus ovat nykyään arkipäivää.
Avainsanat: tietoverkot, tietoturva, resilienssi, connectivity
Inari Timonen-Nissi
SUSTAINABILITY LEAD
Inari on strateginen ajattelija, joka uskoo teknologian ja kestävän kehityksen yhdistämisen olevan avainasemassa tulevaisuuden haasteiden ratkaisemisessa. Innostuneella ja välittömällä persoonallaan Inari sysää liikkeelle asennemuutosta niin Fujitsulla sisäisesti kuin asiakkaidenkin organisaatioissa. Hän on intohimoinen innovatiivisten ratkaisujen edistäjä, joka haluaa parantaa yritysten tehokkuutta sekä ympäristön ja yhteiskunnan hyvinvointia. Inari kannustaa organisaatioita ottamaan rohkeita askeleita kohti kestävämpää tulevaisuutta.
Avainsanat: kestävä kehitys, vastuullisuus, liiketoiminnan kehittäminen, kestävyyssiirtymä
Pertti Mäkitalo
MYYNTIJOHTAJA, KESTÄVÄ VALMISTAVA TEOLLLISUUS
Pertin missio on digitalisoida suomalainen valmistava teollisuus – eikä vain digitalisoida vaan myös tehdä siitä tulevaisuuden kestävä. Inspiroivalla IT-alan mielipidevaikuttajalla on laaja kokemus strategiatyöstä, johtamisen ja myynnin kehittämisestä sekä tuotekeskeisen liiketoiminnan muuttamisesta palvelukeskeiseksi. Pertti tunnetaan kyvystään yhdistää teknologia, bisnes ja kestävä kehitys, ja hän on aktiivisesti mukana edistämässä älykkään valmistuksen ja operatiivisen erinomaisuuden kulttuuria suomalaisyhtiöissä.
Avainsanat: valmistava teollisuus, liiketoiminnan kehittäminen, tekoäly, digitalisaatio, kestävä kehitys teollisuudessa
Ilpo Paju
HEAD OF LOW CODE
Ketterän sovelluskehittämisen syväosaaja, joka tuntee it-järjestelmien modernisoinnin mahdollisuudet ja sudenkuopat. Ilpo puhuu low-coden puolesta: uusi tapa tehdä koodia nopeuttaa ja helpottaa sovelluskehitystä radikaalisti, mikä tuo kustannussäästöjä ja helpotusta it-alan osaajapulaan. Kun mukaan tuodaan vielä automatiikka ja tekoäly, koodin tuottaminen muuttuu täysin. Matemaatikkotaustainen Ilpo on palkittu myös Vuoden testaaja -tittelillä (2018).
Avainsanat: DevOps, low-code, ohjelmointi
Juha Selkämaa
LIIKETOIMINTAJOHTAJA
Ihmiset ensin, teknologia toisena. Julkishallinnon ja erityisesti kaupunkien ja kuntien kanssa pitkään työskennellyt Juha Selkämaa muistuttaa, että organisaatioiden uudistuminen vaatii paitsi digitalisaatiota myös toimintatapojen muutosta. Kuntia on katsottava kokonaisuutena, jotta voidaan löytää niitä ja niiden asukkaita parhaiten palvelevat ratkaisut. Opettajataustaisena Juha tuntee myös hyvin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ja osaa aina kiteyttää sanomansa kutakin kuulijakuntaa puhuttelevaksi tarinaksi.
Avainsanat: julkishallinto, koulutus, kunnat, kaupungit, digipalvelut
Mikko Lampinen
STRATEGIA- JA MUUTOSJOHTAJA
Muutosjohtaja tulkitsee ja visualisoi strategian korulauseet ja muuntaa ne tavoitteiksi ja konkreettisiksi toimenpiteiksi. Liiketoimintajohtajana ja henkilöstöjohtajana aiemmin työskennellyt Mikko ymmärtää muutosjohtamisen haasteet ja auttaa organisaatiota uudistumisessa. Hän tietää, miten teoria viedään käytäntöön ja miten ihmiset otetaan mukaan muutoksen toteuttamiseen.
Avainsanat: muutosjohtaminen, uudistuminen/transformaatio, OKR
Tutustu asiantuntijoidemme blogeihin
Ota yhteyttä Fujitsun viestintään:
Pia Korhola, 040 526 7813
Satu Yrjänä, 045 7880 9624
Iida Kalanti, 045 7880 9417
tai etunimi.sukunimi@fujitsu.com