Tiedolla johtaminen (business intelligence, BI) tarjoaa osaamista ja työkaluja, joiden avulla organisaation sisäinen ja mahdollisesti tarvittava ulkoinen tieto saadaan sellaiseen muotoon, että sitä on helppo hyödyntää sekä jokapäiväisessä operatiivisessa liiketoiminnassa että strategisen päätöksenteon tukena.
Tiedolla johtaminen on selkeää jatkoa operatiivisen toiminnan, liiketoimintaprosessien ja niitä tukevien toiminnanohjausjärjestelmien kehitykselle. Fujitsu tarjoaa apua tiedolla johtamisen kehityshankkeen suunnitteluun. Suunnittelu on tärkeä osa BI-hankkeen kokonaiskehitystä, sillä kehitykseen voi upota vuosien varrella paljon rahaa, ilman pidemmän aikavälin kokonaissuunnitelmaa.
Business Intelligence road map auttaa näkemään pidemmälle tulevaisuuteen. Tiekartan avulla varmistetaan, että esimerkiksi. teknologiapäätökset ovat linjassa tulevaisuuden tarpeiden kanssa. Se on myös hyvä pohja mahdolliselle Business intelligence -strategialle ja toisaalta asian sisäistämiselle organisaatiossa. Suunnitelman yhteydessä syntyy myös tulevan kehityksen takaisinmaksulaskelmat varsinaisen hankkeen käynnistämistä varten.
Toteutusvaiheeseen tarjoamme sekä oman että kumppaniverkostomme vahvan osaamisen. Kokonaispalveluun kuuluvat suunnittelu, toteutus ja edelleen sovellusten ylläpito sekä jatkuva kehitys.
Kumppanimme BI-alueella ovat Microsoft, SAP ja EMC.
Tarjoamme ratkaisuja seuraaville alueille:
Kysy lisätietoja:
Lähetä sähköpostia osoitteeseen info@fi.fujitsu.com tai täytä yhteydenottolomake.
Jaa sivu |
|
|
|
|