THE POSSIBILITIES ARE INFINITE

2006

20.12.2006
Fujitsun toteuttama VETUMA on paras julkishallinnon yhteishanke

JulkIT Awards -kisan raadin mukaan VETUMA oli kisassa ainutlaatuinen ja täytti parhaiten kriteerit julkishallinnon yhteisinvestoinnista.


19.12.2006
Nice vahvistaa R&D-liiketoimintaansa

Nice-business Solutions Finland Oy (Nice) on ostanut Oulussa sijaitsevan Embe Systems Oy:n koko osakekannan Stonesoft Oyj:ltä.


19.12.2006
Raision sovelluspalvelut Fujitsun hoitoon

Sohva-sopimuksen myötä Raisio siirtää konsernin SAP-järjestelmän ja noin 70 muuta sovellusta Fujitsun vastuulle. Samalla Raisiosta siirtyy kymmenen henkilöä Fujitsuun hoitamaan sovelluksia palveluna.


18.12.2006
Fujitsu toteutti Hartwallille SAP-järjestelmän

Oy Hartwall Ab otti marraskuun alussa käyttöönsä uuden SAP-toiminnanohjausjärjestelmän (ERP2004 ECC 5.0). Järjestelmän avulla hoituvat sekä tilaus-toimitusketju että taloushallinto ja sillä on noin 700 käyttäjää.


12.12.2006
Fujitsu hoitaa Metso-konsernin 8 000 työaseman tukipalvelut

Metsossa 4114-palveluna tunnettu Patja-toimintamalli palvelee 8 000 työasemakäyttäjää 60 toimipaikassa Suomessa.


7.12.2006
KTM valitsi Fujitsun viestintäratkaisun yrityspalveluihin

NetCommunity tukee hyvin verkkosivujen tekemisprosessia ja sen avulla ylläpito voidaan tehdä tuottavasti ja nopeasti", tietojärjestelmäpäällikkö Raimo Porttikivi KTM:stä toteaa.


21.11.2006
VVO:n Patja-yhteistyö sai viiden vuoden jatkon

Uuden sopimuksen myötä VVO:n konesalin noin 30 palvelinta siirretään Fujitsun palvelinkeskukseen.


7.11.2006
Raha-automaattiyhdistys siirtyy Fujitsun Patja-palveluun

Patja-palveluun siirtyy kaikkiaan 850 työasemaa sekä lisäksi 60 palvelinta. Palvelusopimuksessa on mukana muun muassa RAY:n automaattiverkon keskusjärjestelmä, jonka takana on 19 000 raha-automaattia. Lisäksi SAP-järjestelmän käyttöpalvelut sisältyvät sopimukseen.


31.10.2006
Roclan perustietotekniikka ja sovellukset Fujitsun hoitoon

Patja-palvelu kattaa Roclan 320 työasemaa sekä noin 40 palvelimen ja lähiverkon valvonta- ja hallintapalvelut. Roclan sovellusympäristön kehitys ja suunnittelu toteutetaan jatkossa Sohva-kumppanuusmallin mukaan.


25.10.2006
Fujitsu ryhtyy hoitamaan HUS:n perustietotekniikkaa Patja-palvelulla

Patja-palvelun piiriin siirtyy alkuvaiheessa 12 000 työasemaa Hyksin sairaaloissa sekä Helsingissä että Peijaksen ja Jorvin sairaaloissa. Perustietotekniikan tukipalvelu laajenee kolmen vuoden kuluessa kattamaan 14 500 työasemaa.


24.10.2006
Fujitsu saavutti Wicomin korkeimman kumppanuustason

Kriteereinä platinapartneritason saavuttamiselle ovat muun muassa Wicomin teknologian myynti-, ylläpito- ja teknisen osaamisen korkea laatu sekä asiakkaiden tyytyväisyys.


16.10.2006
Fujitsun kehittämä tulostuksenhallinta mukaan Patja-palveluun

Uudessa palvelussa asiakkaan tulostinten ja monitoimilaitteiden käytettävyys siirtyy Fujitsun vastuulle, jolloin asiakkaalle syntyy hallittu tulostusympäristö logistiikka- ja laitepalveluineen.


11.10.2006
Technopolis Oyj:n perustietotekniikka Patja-palveluun

Patja-palvelun piiriin siirtyvät teknologiakeskuksen työasemat ja palvelimet eri puolilla Suomea. Sopimukseen sisältyvät myös Fujitsun Taskuposti-palvelu sekä Exchange-sähköpostipalvelimen ja hakemistopalvelu AD:n valvonta ja hallinta.


6.10.2006
Fujtsun PalmSecure-kämmentunnistimen kehityskeskus Suomeen

Fujitsu kehittää Suomessa tunnistusohjelmistoa ja käyttöliittymää Japanin ulkopuolella käytettäviin PalmSecure-laitteisiin.


5.10.2006
Fujitsusta SAPin globaali palvelukumppani

Kumppanuussopimuksen mukaan Fujitsu ja SAP markkinoivat ja toimittavat yhteistyössä maailmanlaajuisesti SAPin yrityssovelluksia, joissa hyödynnetään Fujitsun alustaratkaisuja ja asiantuntijapalveluja.


2.10.2006
Oulun kaupunki edistää liikkuvaa työtä Fujitsun ratkaisulla

Liikkuvan työn järjestelmän ansiosta esimerkiksi Oulun Energian ja Teknisen keskuksen työntekijät voivat tehdä maastossa merkintöjä taustajärjestelmiin tai hyödyntää kohteiden reaaliaikaisia tietoja kuten karttapohjia.


22.9.2006
Helsingin Sanomataloon langaton lähiverkko

Fujitsu on toimittanut Sanomatalon verkkoa varten sekä laitteet, asennuksen että tukipalvelun.


19.9.2006
Matkapuhelin langattomaan lähiverkkoon Fujitsun ja Nokian yhteistyönä

Fujitsu ryhtyy hyödyntämään Nokian kehittämää tuotetta, jolla havaitaan matkapuhelimen tulo langattoman lähiverkon vaikutuspiiriin ja puhelut siirtyvät automaattisesti käyttämään sitä.


7.9.2006
Fujitsun Käyttötuki on vuoden 2006 paras Help Desk

Help Desk Institute Nordicin arvioinnissa painottuivat erityisesti korkea laatu ja toiminnan jatkuva kehittäminen.


31.8.2006
Asiakkaat ja Cisco Systems antoivat tunnustusta Fujitsun verkko-osaamiselle

Fujitsu on saanut Suomessa ja Baltiassa yhteistyökumppaniltaan Cisco Systemsiltä kiitettävän asiakastyytyväisyysarvosanan. Tunnustus perustuu palautteeseen, jota asiakkaat ovat antaneet asiakastyytyväisyyttä mittaavassa palautekanavassa.


21.8.2006
Fujitsu nousi maailman toiseksi suurimmaksi it-palveluyhtiöksi

Computer Business Review -lehden mukaan Fujitsu on noussut maailman toiseksi suurimmaksi it-palveluyhtiöksi.


15.8.2006
Fujitsun myymäläratkaisut voitokkaina maailmalla

Fujitsu pokkasi European Retail Solutions Awards'issa kolme palkintoa kumppaneidensa The Body Shop Internationalin, Staples Inc'in ja Whitbread - TGI Friday'sin kanssa.


19.6.2006
Tekmanni Service mobilisoi kiinteistönhuoltoaan Fujitsun Taskuohjaus-ratkaisulla

Kiinteistötekniikkayritys Tekmanni Service on hankkinut Fujitsusta Taskuohjaus-järjestelmän, jonka avulla yritys mobilisoi kiinteistönhuoltoaan. Viideksi vuodeksi solmitun sopimuksen mukaan Fujitsu toimittaa Tekmanni Servicelle Taskuohjaus-ratkaisun palveluna.


12.6.2006
OP-Kiinteistökeskukselle kiinteistönvälitysjärjestelmä

"Kipinä-kiinteistönvälitysjärjestelmä automatisoi välittäjän työhön liittyviä rutiineja ja pitää hänet ajan tasalla vireillä olevista hankkeista", kuvailee yksikön päällikkö Kimmo Auvinen Osuuspankkikeskuksen asuntopalveluista.


6.6.2006
Mobiililaitteiden ja -palvelujen keskitettyä etähallintaa Fujitsusta

Etähallinnan avulla mobiililaitteisiin voi muun muassa asentaa sovelluksia, tehdä sovelluspäivityksiä, määritellä asetuksia tai vaikkapa varmuuskopioida ilman, että käyttäjää vaivataan.


19.5.2006
Fujitsu yhteistyöhön Suomen Kansallisteatterin kanssa

"Kansallisteatteri on juureva instituutio, jonka maine on vahva. Kansallisteatterin monipuolinen ja kehittyvä ohjelma kattaa monenlaisten kohderyhmien toiveet", sanoo Fujitsun toimitusjohtaja Yrjänä Ahto.


19.5.2006
Suomen Fujitsun liikevaihto kipusi 311 miljoonaan euroon

Suomen Fujitsun liikevaihto kasvoi 7 prosenttia 311 miljoonaan euroon. Liiketulos parantui 8 prosenttia yli 24 miljoonaan euroon.


16.5.2006
OMG valitsi Patja-palvelun

Nikkeli- ja kobolttiraaka-aineita tuottavan OMG Finland Oy:n sopimukseen sisältyvät Patja-palvelut 400 työasemalle ja 15 perustietotekniikan palvelimelle sekä lisäksi tuotepalvelut.


15.5.2006
Stonesoftin tietoturvaratkaisut osaksi Fujitsun palvelutarjontaa

Yhteistyön tavoitteena on tarjota Fujitsun asiakkaille kokonaisvaltaisia ict-ratkaisuja, joissa ovat mukana Stonesoftin tarjoama tietoturva ja liiketoiminnan jatkuvuutta ylläpitävät ratkaisut.


8.5.2006
VETUMA voitti WITSAn kunniamaininnan

Fujitsun kehittämä tunnistus- ja maksamisjärjestelmä VETUMA on voittanut kunniamaininnan WITSAn (World Information Technology and Services Alliance) Global IT Excellence Awards -kilpailussa.


5.5.2006
Etutasku tuo reilut säästöt liikematkaajan puhelinkuluihin

Usein puhelun vastaanottaminen on ulkomailla liikkuvalle halvempaa kuin kyseisestä maasta soittaminen. Tämän takia kannattaa ottaa käyttöön Fujitsun uusi Etutasku-palvelu.


18.4.2006
Fujitsun ja Medixinen yhteistyö laajenee kämmentunnistukseen

Medixinen terveydenhuoltosovelluksiin tulee käyttöön Fujitsun mPollux PalmSign -tunnistussovellus.


10.4.2006
Hartela ja Fujitsu sopivat perustietotekniikan Patja-palvelusta

Hartelan Patja sisältää perustietotekniikan palvelut 260 työasemalle yrityksen toimitiloissa ja rakennustyömailla. Lisäksi sopimukseen kuuluvat mobiilipalvelut, tietoliikenne ja palvelinten käytettävyyspalvelut. Hartela toimii osittain palvelinkeskeisessä Citrix-ympäristössä.


30.3.2006
Fujitsu toimittaa Tampereen kaupungille asiakirjanhallintaa

Fujitsu toimittaa Tampereelle asiakirjanhallintajärjestelmän. Fujitsu myös liittää sen SAP-järjestelmän arkistointisovellukseen sekä toteuttaa liitännät sähköpostiin ja internetiin.


24.3.2006
Toshiba Tec solmi pohjoismaisen ulkoistussopimuksen

Toshiba Tec Nordic AB ja Fujitsu Services ovat solmineet pohjoismaisen ulkoistussopimuksen, jossa palvelut tuotetaan Fujitsun pohjoismaisesta tuotannosta.


21.3.2006
Patja-palvelua valtionhallinnon huipulla (»verkko-Net)

"Luotettava, toimintavarma ja vakaa palvelutuotanto on valtionhallinnon huipulla äärimmäisen tärkeää", painottaa tietohallintojohtaja Kari Kekki Valtioneuvoston tietohallintoyksiköstä (VNTHY).


21.2.2006
PaloDExin sopimus vie Patja-palvelun viiteen maahan

Sopimus kattaa yli 450 työasemaa Suomessa, Yhdysvalloissa, Italiassa, Saksassa ja Ranskassa. Fujitsun palvelinkeskukseen sijoitetaan noin 20 PaloDExin palvelinta.


14.2.2006
Aker Yardsin Patja-palvelu jatkuu Turussa sekä laajenee Helsinkiin ja Raumalle

Uusi sopimus sisältää kaikkiaan 1 400 työasemaa. Samalla Aker Yards siirtää palvelinten hoidon Fujitsulle siten, että jatkossa yritys hankkii kaiken palvelinkapasiteetin palveluna Fujitsusta.


2.2.2006
Oulun nuorisotoimi pilotoi Vetuma-tunnistusta

"Tee aloite" -mobiili- ja verkkopalvelu on suunnattu erityisesti nuorille.


25.1.2006
Oi ATK-sarjassa Clarry Herrmann: Pikakirjoitusta sanelusta ja kopiot hiilipaperilla (>verkko-Net)

1960-luvulla oli hierarkiaeroja, ja johtajiin suhtauduttiin kunnioittavasti. "Meininki oli kuitenkin reilua ja tahti leppoisampi kuin nykyään, sillä ruokatunnilla kerittiin ottaa aurinkoakin", tietokoneosaston sihteerinä ja Kurt Wikstedtinkin sihteerinä työskennellyt Clarry Herrmann muistelee.


4.1.2006
Fujitsu ostaa Isoworksin kokonaan TeliaSonera Finlandilta

Osakekaupan jälkeen Fujitsu omistaa yhtiön osakekannan kokonaan.