Fujitsu Finlandista Suomen Golfliiton pääyhteistyökumppani

Helsinki, 03 December, 2018

Fujitsu Finland Oy ja Suomen Golfliitto ry ovat sopineet, että Suomen Fujitsu on lähivuodet Golfliiton ylin pääyhteistyökumppani. Kantavana teemana on “Road to Tokyo – tie Tokioon”.

Yhteistyön myötä Fujitsusta tulee myös Team Finlandin eli maajoukkueen virallinen yhteistyökumppani. Yhteistyö käynnistyi marraskuussa 2018 ja jatkuu ainakin vuoden 2020 loppuun. Golfliiton tavoitteena on saada täysi edustus, kaksi mies- ja kaksi naispelaajaa vuoden 2020 Tokion olympialaisiin.

golfliitto2 ”Terveyden edistäminen, omaehtoinen liikunta ja kilpaurheilu ovat tärkeitä teemoja, jotka liittyvät myös tulevaan yhteistyöhömme. Fujitsu haluaa olla aktiivisesti rakentamassa älykästä hyvinvointiyhteiskuntaa myös urheilun ja liikunnan kautta sekä mahdollisuuksien mukaan teknologiaa hyödyntämällä”, sanoo Fujitsu Finland Oy:n toimitusjohtaja Simo Leisti.

”Liikunta ja urheiluharrastus ovat meille kaikille positiivinen mahdollisuus edistää terveyttä ja elämänlaatua. Uskon myös kilpaurheilun voimaan, ja siksi haluamme olla tukemassa suomalaisten huippu-urheilijoiden matkaa Tokioon. Samalla olemme osaltamme rakentamassa uutta koko kansan lajia, joka innostaa ihmisiä liikkumaan upeassa suomalaisessa luonnossa”, Leisti jatkaa.

”Fujitsu Finland on erinomainen ja luonteva kumppani Suomi Golfille samanlaisen arvopohjansa takia. Meitä yhdistää urheilullisuus, suvaitsevaisuus ja rohkea uudistuminen. Golf haluaa erottua raikkaana lajina. Tarjoamme lukemattomia tapoja nauttia golfin pelaamisesta kukin omalla tavallaan”, Golfliiton Head of Sales and Marketing Kimmo Rantamäki (kuvassa vasemmalla) kertoo.

”Yhteistyö edesauttaa suomalaisten huippugolfareiden valmistautumista kohti Tokiota. Kilpagolf on yksi tärkeä kanava, jolla golfia tuodaan suomalaisten olohuoneisiin ja some-fiideihin”, Rantamäki linjaa.

Golfliiton junioreiden SM-kiertue, Finnish Junior Tour, nimetään vuosiksi 2019 ja 2020 Fujitsu Finnish Junior Tour -kiertueeksi. Lisäksi kolme vuotuista kiertuetapahtumaa järjestetään Road to Tokyo -teemalla.

Lehdistöyhteydet
Fujitsu Finland Oy
Viestintäjohtaja Satu Pelttari
satu.pelttari (at) fi.fujitsu.com, p. 045 7880 9624

Golfliitto
Head of Sales and Marketing Kimmo Rantamäki
kimmo.rantamaki (at) golf.fi, p. 050 541 7577

Fujitsusta

Fujitsu on johtava japanilainen ict-yritys, joka tarjoaa laajan valikoiman teknologiatuotteita sekä ict-ratkaisuja ja -palveluja. Noin 140 000 fujitsulaista palvelee asiakkaita yli sadassa maassa. Hyödynnämme kokemustamme ja ict:n mahdollisuuksia muokataksemme tulevaisuutta yhdessä asiakkaidemme kanssa. Fujitsun liikevaihto oli 4,1 triljoonaa jeniä (39 miljardia USD) 31.3.2018 päättyneellä tilikaudella. Lisää tietoa: www.fujitsu.com/fi


Date: 03 December, 2018
City: Helsinki

Top of Page