Skip to main content
  1. Etusivu >
  2. Yritys >
  3. Ajankohtaista >
  4. Tiedotteet >
  5. Tiedotearkisto >
  6. 2012>
  7. Fujitsu jälleen parhaiden työpaikkojen listalla

Fujitsu jälleen parhaiden työpaikkojen listalla

Helsinki, helmikuu 03, 2012

Fujitsu Finland Oy valittiin toisena vuonna peräkkäin Suomen parhaiden työpaikkojen listalle. Tänä vuonna sijoituksemme suurten yritysten sarjassa oli neljäs. Fujitsu on kokoluokassaan Suomen paras ict-alan työpaikka.

"Sijoitus on osoitus yrityskulttuurimme voimasta taloudellisesti haastavinakin aikoina", Fujitsun henkilöstöjohtaja Mikko Lampinen iloitsee.

Sijoitus tuo esiin perusvahvuudet, jotka ovat näkyneet fujitsulaisessa kulttuurissa jo vuosia. Fujitsussa on panostettu muun muassa työhyvinvointiin ja esimiestyön kehittämiseen. Erityinen vahvuutemme on vastuuta antava työkulttuuri.

"Meillä luotetaan siihen, että ihmiset tekevät työnsä hyvin ja heille annetaan vastuuta. Kulttuurillemme on ominaista myös vapaamuotoisuus ja rentous. Ilmapiiri on ystävällinen ja meillä voi olla oma itsensä", Lampinen sanoo. 

Henkilöstökyselyjen mukaan esimieskunta ja johto koetaan helposti lähestyttäviksi. Hyvää pohjaa luo myös se, että työyhteisö nähdään oikeudenmukaiseksi.

"Kun perusasiat ovat kunnossa, se antaa varmuutta ja uskoa omaan itseen sekä työkavereihin. Toimivalle pohjalle on hyvä rakentaa jatkossakin."

Lisätietoja:
Henkilöstöjohtaja Mikko Lampinen, Fujitsu, puh. 040 820 0863
Viestintäjohtaja Satu Pelttari, Fujitsu, puh. 045 7880 9624, satu.pelttari (at) fi.fujitsu.com



Date: 03 helmikuu, 2012
City: Helsinki